perjantai 24. helmikuuta 2012

Rullaati rullaa pullaa

Joka torstai käymme Pienen kanssa kerhossa harjoittelemassa toisten pienten kanssa olemista. Kerhonvetäjä on aina järjestänyt meille runsaan tajoilun ja nyt kannoin minäkin korteni kekoon.
Isoin homma tuntuu olevan päättää, mitä leipoisi. Pitäisi olla mahdollisimman moneen makuun sopivaa ja  helposti kuljetettavissa (kun Pieni kuitenkin roikkuu toisessa kainalossa). Hauskaan ideaan törmäsin täällä ja siitä se lähti! Koko perhe osallistui leivontaan :)

Suklaakeksikierrepullat ja kookoskierrepullat


Pullataikina

4 dl    kookosmaitoa
1 dl    vettä
2 pss  kuivahiivaa
2 dl    sokeria
1 rkl   vaniljasokeria
1 tl suolaa
n. 12 dl vehnäjauhoja
150 g keiju-margariinia

Lämmitin nesteet arviolta lähelle 42 astetta. Pieni sekoitti taikinakulhossa sokerit, hiivan, suolan ja osan jauhoista. Lisäsin nesteen ja Pieni jatkoi sekoittamista (ja vieläpä tosi kiltisti!). Lisäsin jauhoja pikkuhiljaa ja loppuvaiheessa margariinin. Tässä vaiheessa värväsin miehen vaivaamaan taikinaa. Itsehän en siis yhtään tykkää liata käsiäni taikinaan ;)
Annoin valmiin taikinan kohota peitettynä tunnin mikrossa. Ja tadaa, koskaan ei ole pullataikinani kohonnut näin hyvin!


Suklaakeksitaikina täytteeksi puoleen pullataikinaan
3 dl jauhoja
1 dl kaakaojauhoja
1 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
130 g tummaa suklaata rouhittuna (eli levy Pandan tummaa)
125 g keiju-margariinia
2 rkl vettä
Kuivat aineet sekaisin ja sitten joukkoon margariini, lopuksi vielä vesi. 

Kaulitsin puolet pullataikinasta suorakaiteeksi. Samoin koko keksitaikinan leivinpaperin päällä. Meni vähän askarteluksi ja mosaiikiksi, mutta sain keksitaikinan lopulta aseteltua pullataikinalevyn päälle. Sitten vain rullaati rullaa pulla rullaksi. Leikkasin 20 kappaleeseen ja siirsin tuollaisten viineripapereiden päälle. Paistoin 200 asteessa noin 15 min.


Kookospullat 
Pullataikinan toinen puolikas täyttyi näillä
70 g  margariinia
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kookoshiutaleita
Levitin pehmenneen margariinin suorakaiteeksi kaulitulle pullataikinalle ja ripottelin mausteet päälle. Rulla, poikki ja uuniin!

Poikkeuksellisesti myös voitelin pullat ennen paistamista sokerivedellä. Kamomillan konditoriassa oli niin innostava pullanvoitelu testi.

Kummatkin pullat olivat tietenkin hyviä, mutta yllättäen voiton vei kookospullat. Tuo keksitaikina hieman kuivatti pullia, mutta kookostäytteiset pullat taas säilyivät mehevinä.





Loppukevennys

Pieni (2v 4kk) juhli Armi-kissan (7v 9kk) synttäreitä, leipoi muovailuvahasta synttärikakun ja tökkäsi siihen vahakyniä kynttilöiksi. Sitten laulettiin onnittelulaulu, mistä sankari ei ollut kovin vaikuttunut vaan päätti haihtua paikalta. Seuraavaksi Pieni juoksi kissan perässä ympäri taloa ja huusi "puhalla, puhalla kynttilät"

:)

Ei kommentteja: