torstai 17. toukokuuta 2012

Herukkapiirakkakakku

Aamulla huomasin, että purkillinen soijajukurttia oli vanhentumassa ja piti saada käytettyä. Sopivasti olimme menossa iltapäivästä ipanoiden ja äitien kokoontumiseen, joten saatiinpa viemisiä. Tämä on tällainen simppeli juttu. Paitsi nimestä en ole varma. Vähän piirakkamainen, mutta niin paksu, että on vähän kakku...

Herukkaleivonnainen  15 isoa palasta tai 20 pienempää

220 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 dl kookoshiutaleita
3 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 prk (500g) maustamatonta soijajukurttia
300 g (n. 4 dl) herukoita
Laitoin margariinin sulamaan ja sillä aikaa sekoitin kuivat aineet yhteen. Lisäsin jukurtin ja sulatetun margariinin sekä reilun puolet herukoista ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Kaadoin leivinpaperoituun vuokaan kooltaan n. 22x 35 cm. Ripottelin loput herukat päälle ja paistoin 175 asteessa 45 minuuttia.

Maltoin olla koristamatta mitenkään, niin oli helpompi pakata sellaisenaan mukaan. Tämä ehtikin vain juuri ja juuri jäähtyä ennen pakkaamista, joten tomusokerit olisivat vain sulaneet pinnalta pois.

Pehmeän muhevaa kakkusta oli, sen verran pehmoista, ettei kovin hienoja ja siistejä palasia saanut leikattua. Tällainen ongelma on aika yleinen vastaleivotuilla, yleensä jämäköityy seuraavaan päivään mennessä ja leikkaaminen helpottuu.

Ei kommentteja: