torstai 8. elokuuta 2013

Koukuttava, makean kirpakka mustaherukkajuoma/ vihersmoothie

Olen kehittänyt tähän oikein himon! Ihana kylmä juoma syntyy vaikka pelkästään jäisistä mustaherukoista ja omenamehusta, mutta tämä on hyvä pohja myös vihersmoothielle. Terästin juomaa lehtikaalilla ja chiasiemenillä. Kaikki lähti oikeastaan liikkeelle Chocochilin Elinan mustaherukka-lehtikaalismoothiesta, mutta juttu ryöstäytyi käsistä ja juoma muokkautui oman makuni mukaiseksi. Nyt ajatukset pörräävät juoman ympärillä ja odotan vain huomista, että voin tehdä taas uuden ;D Yhtäaikaa niin houkuttavan koukuttavan kirpeää ja makeaa!


Lehtikaalilla ja chiasiemenillä terästetty mustaherukkajuoma  2:lle

reilu 2 dl jäisiä! mustaherukoita
n. 5 dl omenamehua (joko itse lingottua tai kaupasta ostettua luomutäysmehua)
2 isoa lehtikaalin lehteä paksut lehtiruodit poistettuna (tai lehtikaalin puutteessa muuta vihreää)
1-2 rkl chiasiemeniä

Sauvasekoitin kaikki ainekset yhteen. Hörpsis!


Sauviksen voimin tehtynä juoma ei ole oikein vieraskoreaa sorttia, sillä mustaherukan kuoren riekaleet ja siemenet etsiytyvät joka hammasväliin. Kunnes tehokkaampi tehis meille joskus ehkä saadaan ja sen myötä smoothieista smoothimpia, juon tätä mielissäni yksin piilossa kotona.


Toivotan Lauran tervetulleeksi seuraan!


4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Minä teen usein tuon tapaista juomaa sillä pakastemarjoista mustaherukat ovat siitä edullisemmasta päästä täällä(mustikat ja vadelmat sitten jo liian tyyriitä).Tosin en ole lisännyt lehtikaalia mutta chiaa kyllä ja joskus persiljaa.Mustaherukoista tulee niin ihana maku:)

Paula kirjoitti...

Jael, pitänee minunkin alkaa enemmän suosia mustaherukkaa nyt kun kunnolla makuun pääsin. Siitä nimittäin saataisiin pihasta isokin sato, mutta joskus on jopa jätetty keräämättä, kun olen ehkä vähäsen syrjinyt mustista ja pitänyt muita marjoja parempina. Ja herukoiden poimiminen on tosi mukavaa, leppoista ja ergonomista puuhaa!
Persilja meneekin varmasti hyvin tuossa mukana.

Muikkunen kirjoitti...

Näyttää makoisalta! Saako lehtikaalia kaupoista?

Paula kirjoitti...

Olen nyt aivan tämän ihanuuden pauloissa, Muikkunen. Lehtikaalia ei ole näkynyt meidän kylän kaupoissa, mutta olen kuullut, että isommista marketeista tai toreilta voi löytyä.